Monille ikääntyneille heikentynyt liikuntakyky on vaikea asia. Näin se on myös Severin ystävälle Olaville. Ennen niin ketterä Olavi on iän karttuessa jäykistynyt, eikä lihaskunto ole enää sama kuin se oli aiemmin.
Olavi on kuitenkin edelleen varsin vikkelä kun sille päälle sattuu, ja hänen avustajallaan Tomilla on melkoinen työ estää Olavia yrittämästä kiipeillä puihin iltapäivä lenkkien aikana. “Kyllä minä nuorena kiipesin kaikkiin puihin kuin apina”, Olavi usein muistelee. Tänään Tomi nyökkäilee mietteliäänä Olavin lausahdukselle.
Tomi on usein pohtinut miten voisi auttaa Olavia saamaan vielä kerran tuon saman ilon kuin tällä oli nuorena puunlatvoissa heiluessaan. Koska Olavin kunto ei kuitenkaan salli seikkailupuistoissa taiteilua, keksi Tomi viedä Olavin kuvankauniin Pyynikin näköalatorniin. Olavi ja Tomi hurjastelevat hissillä Näköalatornin huipulle ja kun Olavi astuu tasanteelle, hymy leviää hänen kasvoilleen. Tuuli pörröttää valkoisia hiuksia. Täällä Olavi voi tuntea lentävänsä kuin lintu, jalat samalla tukevasti maassa, rollaattoriin nojaillen. Tomi seuraa hymyillen kuinka Olavin silmät kiiluvat onnesta. Tomi antaa Olavin tukeutua itseensä kun tämä avaa kätensä taivasta kohden ja nauraa.
Kun Olavin riemu laantuu, siirtyvät miehet hissillä takaisin maankamaralle. Onko parempaa tapaa päättää villi liitely kuin kahvikuppi ja munkki? Olavi kertoo höyryävän kuuman kuppinsa ääressä kaikista niistä muistoista, jotka tämänpäiväinen seikkailu palautti mieleen. Tomi tietää, että tästä päivästä puhuttaisiin vielä useilla iltapäivä lenkeillä.
Arjen tuki, joka tuntuu sydämessä
