Kahvinkeittimen tuttu pulputus täyttää aamuisen keittiön Liisan valmistaessa aamupalaa. Sanomalehti rapisee Tyynen kääntäessä sivua. Pian pöydälle ilmestyy tuoksuva kuppi kahvia, höyryävä puurokulho voinapilla, sekä ruisleipä. Rauhalliset aamut Liisan kanssa ovat Tyynen lempihetkiä, sillä käsien tärinän takia ei puuron keitto suju enää yhtä helposti kuin ennen.
Tyyne laskee sanomalehden pöydälle päätänsä pudistaen. Taas jossain on sodittu. Tyynen rintaa puristavat muistot. Liisa istuutuu Tyynen vierelle ja asettaa kätensä tämän tärisevän käden päälle. Joskus muistoihin on helppo hukkua. Tyynestä tuntuu välillä, ettei hän voi jakaa niitä kenellekään, sillä lapset ja lapsenlapset ovat kuulleet samat tarinat jo useaan kertaan. Liisaa se ei kuitenkaan haittaa, hän kuuntelee mielellään Tyynen muistoja.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Tyyne tarttuu puurolusikkaansa ja suupalojen välissä jakaa Liisalle omat kokemuksensa sodasta ja sen kauhuista. Liisa on hiljaa, sillä vaikka hän on kuullut tarinat jo monta kertaa, eivät ne koskaan lakkaa koskettamasta. Saatuaan sydämensä purettua, Tyyne huokaa syvään ja naurahtaa. Olo on kevyt.
Pöydällä olevan sanomalehden sivulle on painettu sarjakuva. Vitsi on hyvä ja pian Tyyne ja Liisa nauravatkin yhdessä sen sanomalle.
Joskus raskaatkin asiat kevenevät kun ne saa jaettua jonkun kanssa aamupuuron ja kahvikupin äärellä. Tärkeintä on se, että joku kuuntelee.
Arjen tuki, joka tuntuu sydämessä
